torstai 8. marraskuuta 2012

Torstai 8.11.2012



Toisinaan mietin, että tällaista käytöstä en hyväksyisi Suomessa, missään olosuhteissa. Esimerkiksi CAPS:llä eräs paikan työntekijä saattaa ryhmäkerran aikana naureskella ryhmäläisille tai ruveta touhuamaan jotain ihan muuta, häiritsevää. Viimeviikolla hän myös keskeytti tunnin loppuvaiheilla, ja käski kaikkia ulos syömään vesimelonia. Yksi ryhmäläisistä pyysi häntä poistumaan. Eräänä iltana vedin AEC-TEA:lla afrikkalaista tanssia. Tunti on ulkona patiolla, jonka päädyssä on esiintymislava. Eräs touhuryhmä tuli ensin aloittamaan kokoustaan lavalle, eli naureskelemaan tanssijoita. Myöhemmin he tulivat vielä pitämään teatteriesityksensä luku- (lue huuto ja älämölö )harjoituksia lavalle. Eräs tyttö myös ehdotti, että hän voisi varmaan ottaa CD-soittimen, jota käytimme, koska he tarvitsivat sitä. En suostunut. Toisaalta, hän ei ehkä muulta meteliltä kuullut, että soitin oli parhaillaan käytössä. En ole täysin varma, mikä on kulttuurista ja mikä vain törkeää. Tai ehkä olen vain liian vanha.

Suursiivouksen yhteydessä luokkatiloista poistettiin suuri määrä rikkinäisiä tuoli-kirjoitusalustayhdistelmiä ja ne tietysti hylättiin tänne talon puolelle. Olemme suunnitelleet, mitä kaikkea romuista voisi tehdä. Aiomme yhdistää niitä penkeiksi, joihin tulee päällystetyt istuimet ja selkänojiin punomme vanhaa sisäkumia, jota täällä myydään pitkinä soiroina. Graffiti ja seinän maalausprojekti on vielä kesken. Se paisui yllättävän isoksi projektiksi. Toivottavasti saamme sen valmiiksi ennen lähtöäni.Keittiönpöydän tuunaus, jota olen suunnitellut tänne tulostani asti, on myös yhä kesken.

Englanninkielen kurssien opintosuunnitelmista puuttuu yllättäen yksi olennainen osa, lauseenrakenne. Tajusimme asian vasta äskettäin ja nyt olen kaksi oppituntia tahkonut pelkästään sitä. Tein lauseenjäsenistä taulukon, jonka täyttämällä pystyy periaatteessa tekemään oikeanlaisia lauseita. Vahinko, että lukukausi on jo lopuillaan. Tähän asti olen vain miettinyt, miksi opiskelijat itsepintaisesti muodostavat omituisia lauseita, kuten ”John andre in the classverymost.” tai ” Has in my housewallyellow.” Ehkä paras lause oli kuitenkin vastauksena kokeessa, jossa pyysin kirjoittamaan lauseen käyttämällä superlatiivia. Eräs opiskelijani kirjoitti ”Louis is happy on the Ana”. Eräs uusista parhaista ystävistäni on Erick, 13-vuotias nuorimies. Hän on englanninkielen ryhmässäni, sekä ainoa suomenkielenopiskelijani. Meillä on mukavia oppitunteja yhdessä. Englannintunnin alussa kysyn aina jokaiselta, mitä he ovat puuhailleet. Harjoittelemme asioista kertomista ja imperfektin käyttöä. Kerran Erick kertoi, että hän kuoli ja meni taivaaseen, mutta Jumala käski hänet takaisin maanpäälle. Hän oli jo ostanut arkun itselleen ja hänet oli haudattu. Hän soitti haudasta kaverille, joka auttoi hänet ylös. Nyt arkku on hänen makuuhuoneessaan. Suomenkielentunnilla hän myös kertoi, että hänen syntymäpäivänsä on 13. viikolla tammikuussa 69. päivä, koska Brasiliassa tammikuu on vähän pidempi ja vuodessakin on yli 400 päivää. (Aiheena olivat kysymyssanat.) Kysyin häneltä suomeksi, miksi hän valehtelee ja hän vastasi, suomeksi tietysti, koska se on hauskaa. Pitkä tammikuu saattaisi hyvinkin silti pitää paikkansa, koska tämä on Brasilia, kaikki ajallaan. Jos vielä ei ole aika siirtyä helmikuulle, niin siirrytään myöhemmin. Beleza.

Teimme viikonloppuna aivan loistavan reissun ChapadaDiamantinan luonnonpuiston alueelle Lencoisin pikkukaupunkiin. Alue on, nimestäkin päätellen, vanhaa timanttikaivosseutua. Lencois tarkoittaa lakanoita. Kaupunki on saanut nimensä mainareiden teltoista, jotka ylhäältä vuorelta katsottuina näyttivät kuivumassa olevilta lakanoilta. Vähitellen telttakylästä kasvoi kaupunki. Vierailimme myös eräässä toisessa pienessä ja vanhassa kaupungissa, Igatussa. Kaupunki oli ylhäällä vuorella ja sinne johti vanha kivistä ladottu tie. Itse kaupunkia ei edes erottanut maisemasta ennen kuin jo oli siellä. Kaupungit ovat aikanaan olleet vauraita, mutta myöhemmin timanttitulojen mennessä toisaalle, ihmiset lähinnä jäivät ihmettelemään, miksi asuvat vuorenrinteellä keskellä ei mitään. Nykyään kaupungit elävät turismista. Teimme myös retken erääseen luolaan, Morro de Torrinhaan, jonka on aikanaan muovannut kallion sisällä virtaava joki. Aivan upeaa. Kävelimme sisällä yli kaksi tuntia kolmestaan, opas ja me, kaasulampun valossa, hiljaisuudessa, välillä pysähtyen ihastelemaan kristallimuodostelmia. Kallion sisällä oli kaiketi paljonkin turisteja, mutta törmäsimme heihin vain silloin tällöin. Paluumatkalla kiipesimme Morrodo Pai Inaciolle, josta avautuu huikea näköala luonnonpuiston vuoristoon. Kävelymatkan päässä Lencoisista virtaa joki, jossa voi pulahtaa uimaan luonnon muovaamiin altaisiin tai liukua mäkeä vesivirrassa, jos haluaa rikkoa häntäluunsa. Parhaillaan Kaakkois-Brasiliassa on harvinaisen kuivaa, ja monet pienet joet sekä vesiputoukset, joita alueella on, olivat kuivia. Mihin suuntaan tahansa lähdettäessä teiden varsilla makaa lukuisia kuolleita lehmiä, osa paisuneena räjähtämispisteeseen. Viikonloppuna satoi. Kaivoksen lähialueella ensimmäisen kerran seitsemään kuukauteen. Myös CapimGrossossa oli satanut ja myrskynnyt, ja sade on jatkunut vielä tämän viikonkin.

2 kommenttia:

  1. Moi Marjut!

    Vaihtosi lähenee loppua, onko mikä fiilis? Milloin sinun paluupäivä on? Ehditkö joulun kemuihin? Sisuilla on sinua ikävä! Terkuin, SatuA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Paljon terveisia sinne kaikile! Tulen takaisin 17.12, illalla. Olen ottanut vapaaksi koko sen viikon (varmuudenvuoksi), mutta luultavasti tulen toihin jo keskivikkona :)

      Poista