Lauantai 22.9.2012

CapimGrosso, tiheä ruoho. Täällä on vihreää lähinnä talojen seinissä. Kaupunki on kahden tien risteys aavassa, kuivassa maastossa, juuri niin, kuin google-map antoi olettaa. Olen kuitenkin alkanut pitää tästä paikasta. Maanantain aloitus oli hieman vaikea. Ilman matkatavaroita, vieraassa paikassa, joka illalla saavuttaessa oli näyttänyt ankeimmat puolensa suljettuine ovineen. Ihmiset puhua polottivat, enkä ymmärtänyt yhtikäs mitään. Sama tunne kesti pari päivää. Nyt ihmiset tulevat mielellään puhumaan, vääntävät englantia, minkä taitavat ja puhuvat minulle h i t a a s t i  p o r t u g a l i a.

Maanantaina oli heti ”opettajien kokous”, jossa puhuttiin eri luokkaryhmistä. AEC-TEA:lla opetetaan englantia neljällä eri tasolla, jokaisella tasolla on yksi tai kaksi eri ryhmää. Tunnit ovat joko klo 14-16, tai klo 19-21, ja ryhmät kokoontuvat kaksi kertaa viikossa.  Minun tehtäväkseni tulee opettaa yhtä tason kaksi ryhmää. Englannin tuntien lisäksi eräs vapaaehtoisista, Laure, vetää tiistaisin zumba-tunteja. Muita säännöllisiä ryhmiä ei ällä hetkellä ole, mutta erilaiset ryhmät käyttävät tiloja kokoontumiseen. Osallistuin myös tulevien englannin ryhmieni tunneille. Illalla oli lähtöjuhlat yhdelle vapaaehtoiselle, Colettelle. Tarjolla oli ruokaa, juomaa, tanssia ja capoeiraa, sekä oiva tilaisuus tutustua täällä pyöriviin ihmisiin.

Tiistaina vierailimme CAPS:ssä, eräänlaisessa mielenterveyskuntoutujien tukikeskuksessa. Laure vetää keskuksessa kävijöille kerran viikossa, yllättäen, ZUMBAA. Aika kaoottista menoa. Tosin zumban lisäksi kaoottisuuskin tuntuu olevan trendi täällä. CAPS:ssä oli maailman suloisin mummo. Hän oli tietysti pukeutunut hameeseen, niin kuin frouvien kuuluukin, mutta tunnin alkaessa hame lensi nurkkaan, ja alta paljastuivat isot miesten shortsit. Sama mummo ilmestyi eräs aamu lakaisemaan vapaaehtoisten talon lattiaa. Tiistaina alkoivat myös portugalin tunnit. Opettaja on vastavuoroisesti opiskelijana minun vetämässä englannin ryhmässä.Illalla kävin Lauren ja Coletten kanssa syömässä kakkua, jonka eräs poika oli leiponut Colettelle. Söpöä.

Keskiviikkona kummatkin tytöt lähtivät, Laure vain viikoksi, mutta minun oli astuttava hänen saappaisiinsa, eli ottaa haltuuni hänen englannin ryhmänsä. Aamulla minulle ja kahdelle muulle uudelle vapaaehtoiselle Amylle ja Daniellelle pidettiin talo-orientaatio ja sen perään ”opettajakoulutus”. Sen jälkeen minulle jäi pari tuntia aikaa valmistella ensimmäinen tuntini: prepositioiden ja imperfektin kertausta ryhmän tulevaa koetta varten. Tunnilla heittelimme hieman mangoja, istuimme tuolin alla ja päällä ja vieressä, sekä luimme lastenkirjaa keskiaikaisista linnoista. Opiskelijat olivat todella innostuneita ja kiinnostuneita. Ryhmä on erittäin mukava, siinä on eri-ikäisiä ja -taustaisia, miehiä ja naisia.

Torstaina oli ohjelmassa ensin muutama tunti laukun metsästystä. Kävi ilmi, että laukku oli vielä lomailemassa Salvadorissa, mutta saapuisi perjantaiaamuna heti ensimmäisellä bussilla kello kahdeksan. Sitten oli ensimmäinen ruuanlaittovuoroni. Talon ylläpito on jaettu joka päivä asujien kesken. Yksi laittaa aamupalan, toinen lounaan, yksi siivoaa pation ja yksi vessan sekä suihkun.Keittiöstä löytyi kaikenlaista kamaa, jota en osaa edes nimetä, joten tehtävä oli hieman haasteellinen minunlaiselleni ”kerran vuodessa”-kokille. Yllättäen ihmiset pitivät keitetystä kaalista ja porkkanasta, jossa oli paljon hunajaa.

Vessassamme asuu ällöttävä kuoriainen tai vastaava iso nilviäinen. Kaveri on heitetty ulos vessasta ja koko talosta monta kertaa, mutta se vain tulee takaisin. Edellispäivänä lakaisin sen luudalla mielestäni aika kauas, ja kostoksi se oli illalla tullut meidän huoneeseen. Toistaiseksi annoin sen elää ja jäädä nukkumaan Lauren sängyn alle. Lauren ja minun (ja ötökän) lisäksi huoneen jakaa vielä Edissie, hän on kotoisin CapimGrossosta. Talossa on parhaillaan yksi huone tyhjänä, koska Colette lähti, mutta sen katon läpi on tullut viereisestä puusta tipahtanut mango. En tiedä koska katto korjataan, ja joku pääsee muuttamaan sinne. Tai onko se ylipäätään turvallinen paikka, jos koska tahansa saattaa saada päähänsä etelänhedelmiä ja kattotiiliä. Mangovaara on tosin myös patiolla, joka ajaa olohuoneen ja ruokailutilan asiaa.

Perjantaina reppuni vihdoin saapui. Ei tosin tänne, eikä kello kahdeksan, vaan puolilta päivin bussiasemalle, joka on kaupungin ulkopuolella, ja josta minun piti hakea se. Meidän piti mennä pankkiin maksamaan kuukausittainen ylläpitomaksu, joka onkin 350 realia, ei dollaria, niin kuin olin kuvitellut. Luvassa siis suuri säästö. Kaikki suuret pankit ovat kuitenkin lakossa, joten pankkiautomaateissa ei ollut yhtään rahaa. Kukaan ei tiedä koska lakko päättyy. Raahattuani 20 kiloa omaisuuttani talolle, lähdimme viereiseen crecheen, lastentarhaan. Paikka osoittautui todella vain tarhaksi, jossa lapset riehuvat päivän, heillä ei ollut mitään kuria, eikä mitään struktuuria. Viiden minuutin jälkeen olin aivan poikki. Danielle oli tehnyt isot paperit, joissa oli numeroita ja kirjaimia ja värejä ja lasten oli tarkoitus koristella ne, mutta he riehuivat ympäriinsä, lähtivät huoneesta, tulivat takaisin, repivät paperit ja heittivät kyniä pitkin poikin, tekivät syöksyliukuja lattiaa pitkin, kaatoivat tuoleja. Paikassa oli jo meidän saapuessa niin hirveä meteli, että Suomessa olisi ehdottomasti käytettävä kuulosuojaimia. Ihme, että ihmiset täällä pystyvät aikuistuttuaan edes jonkinmoiseen järjestykseen. Lapset olivat silti innoissaan meistä, ja ihmettelivät haltioissaan tatuointejani, yksi yritti hinkata niitä pois sormellaan. Illalla menin ensimmäiselle capoeira-tunnilleni, ikinä. Jos elo muutenkin on täällä koko ajan olemista oman mukavuusalueen ulkopuolella, capoeira oli jo lähes nöyryyttävää. Olin ihan pihalla, mitä tapahtuu ja miten päin kehoni milloinkin on. Treenit kestivät yli kaksi tuntia. Illalla oli vielä läksiäiset eräälle harvoista englannintaitoisista paikallisista, joihin olen tutustunut. Hän lähtee takaisin opiskelemaan toiseen kaupunkiin. Harmi sinänsä, sillä keskustelukavereiden määrä vain vähenee.

Nyt on jalat kipeät. Päivän ohjelmassa on luultavasti tutkimusmatka kaupunkiin ja illalla capoeiratreenit. Ensi viikon tunnit pitäisi myös valmistella, mutta Laure ei ole vielä kertonut, mitä kaikkea he ovat jo tunneilla käyneet läpi. Hän palaa CapimGrossoon vasta tiistaina. Ensi viikko toivottavasti sujuu jo hieman arkisemmin.