No niin, olen addiktoitunutacaiin. Se on ehkä
jopa parempaa, kuin suklaa (ja suklaalla tässä nyt tarkoitan Fazerin sinistä,
en mitä tahansa ruskeaa rävellystä), en ole täysin vielä päättänyt. Acai on
siis Amazonilla kasvava hedelmä. Siihen sekoitetaan käsittääkseni jotain
toistakin hedelmää, sitten seos jäädytetään. Koostumus on siis sorbettimainen,
maku hieman suklainen, mutta raikas, ja kaiken kruunaa joukkoon sekoitettavat
leseet. Olen syönyt acai-annoksen lähes joka päivä. Mmm.. Pelottavinta on, että
acai on terveellistä!
Tein viikonloppuna elämäni ensimmäisen
seuramatkan. AEC-TEA:lla on aikaisemmin järjestetty valokuvauskurssi, jonka
puitteissa kaupunkilaiset ovat ottaneet elämästään ja kaupungistaan ja elämästä
kaupungissaan kuvia, tuotoksena syntyi valokuvakirja CapimGrossosta.
Viikonloppuna valokuvausryhmä, joka koostui pääasiassa parikymppisistä
nuorista, lähti Salvadoriin, jossa pidettiin kirjan julkistamistilaisuus.
Hereillä ollessaan ryhmä piti aivan järjetöntä meteliä keskustelemalla,
hulluttelemalla, laulamalla ja soittamalla. Käsitykseni mukaan he nukkuivat
noin kaksi tuntia yössä. Matkan aikana liikkui paljon huhuja siitä, mitä tulisi
milloinkin tapahtumaan. Vasta jälkeenpäin minulle valkeni, että mies, jonka
turistioppaan rooliin luotimme, ei oikeastaan itsekään tiennyt, mitä tapahtuu,
ja hän ei luultavasti ollut valmistautunut siihen, että kaikki
kaksikymmentäviisi nuorisonedustajaa uskollisesti seuraisi häntä ties mihin.
Pakko tosin myöntää, että suurimman osan ajasta itsekin seurasin, koska jutut
joita luulin tulevan tapahtuviksi, kuulostivat tosi upeilta. Reissu oli
kuitenkin kaiken kaikkiaan hauska, ja rannallekin ehdittiin juuri sopivan
pitkäksi ajaksi nenän polttamiseen.
Täällä on töissä eräs mies. Tai hän on
tavallaan vapaaehtoinen, mutta ajoittain vaatii palveluksistaan rahaa. Kerran
hän päätti, näytösluonteisesti tyttöystävälleen, sahata poikki puolet pihamme
mangopuusta. Operaation jälkeen katkaistut oksat viruivat viikon patiolla,
koska se ei kuulemma enää kuulunut työhön. Tällä viikolla sanoimme hänelle
kauan rikki olleesta wc-istuimen renkaasta, jos hän vaikka hankkisi tilalle
uuden (koska oletettavimmin paremmin, kuin me tietää, mistä niitä saa). Hän
haki talon yleisestä vessasta istuimen ja jätti sen vessan ilman istuinta.
Ilmeisesti joku oli sanonut hänelle asiasta, koska nyt yleisessä vessassa on
meidän vanha rikkinäinen istuin. Tilanne on kaikin tavoin väärin, eikä sitä
paranna se, että nykyinen istuimemme pitää omituisen äänen aina sille
istuttaessa, niin kuin takalistosi huokaisisisyvään (helpotuksesta) päästessään
asioille, lisäksi se on pehmeä ja röpelöinen. En halua pehmeää,
pintastruktuurista, huokailevaa wc-istuinta.
Työt sujuvat hyvin. Englanninryhmäni kanssa
teemme ”turistiopasta” CapimGrossosta. Lähinnä tulevia kansainvälisiä
vapaaehtoisia ajatellen, koska täällä ei oikeasti ole turisteja. Ensi viikolla
ajattelin aloittaa suomenkielen opetuksen, minulla on jo ainakin yksi oppilas.
Tänään olin ensimmäistä kertaa hommissa paikallisella luomupuutarhalla. Kuokin,
myllersin ja tasoitin kylvökuntoon porkkanamaan. Siitä tuli kuulemma
täydellinen: ihmiset ovat niin ystävällisiä täällä. Ruumiillinen työ tuntui
vaihteeksi kivalta kaiken sosiaalisen olon jälkeen.
Olemme miettineet, miksi monet ajattelevat
meidän (vapaaehtoisten) osaavan välittömästi sujuvaa portgalia, vaikka täällä
jotkut ovat saattaneet opiskella useamman vuoden englantia, ja silti osaavat
sanoa vain:”I’amgood, and you?” Mutta ilmeisesti kyse on opiskelutavasta ja
opetuksen laadusta yleisesti. Kouluissa on yhdessä luokassa kymmeniä
opiskelijoita, aikaa ja energiaa kuluu pelkästään tilanteen hallitsemiseen, ja
opettajilla ei ilmeisesti ole suunniteltuna minkäänlaista struktuuria
tunneille. Koulua käydään neljä tuntia päivässä. Tieto ei välttämättä tunnu
mielenkiintoiselta tai relevantilta. Ihmiset eivät opi tehokasta oppimistapaa.
Brasiliassa on parhaillaan käynnissä vaalit,
joissa valitaan kaupunginjohtajat. Vaalit vaikuttavat henkilöpainotteisilta,
muutaman tyypin kisailulta, mutta luultavasti kyseessä on siis kunnallisvaalit,
joissa voittajapuolueen puheenjohtajasta tulee koko lafkan johtaja. En ole
päässyt asiassa täyteen varmuuteen. Brasiliassa äänioikeuden saa 16-vuotiaana
ja kaikkien yli 18-vuotiaiden on pakko äänestää. Vaalit ovat yhtä kansan
juhlaa. Koko täälläoloni ajan kaikenlaiset ajoneuvot varustettuna ehdokkaiden
plakaateilla ja mainoksilla sekä niin suurilla kaiuttimilla, ettei takakontteja
pysty enää sulkemaan, ovat ajelleet ympäri kaupunkia ja soittaneet
ehdokkaidensa tunnusbiisejä: täysillä. Suomalaiset teinipoppiautoilijat
kuolisivat kateudesta. Sunnuntaina on vaalipäivä, ja tämän hulluuden pitäisi
loppua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti