Kuvia, torstai 27.9.02

Seinaprojektista. Kirjastotalo oli pyorea rakennus, ja mielestani seina oli kaunis jo ennen koristelua

Kuvien suunnittelua

Talkoosafkat valmistumassa

Valmista seinaa

CAPS:laisten omakuvia

Ja tietysti halusin tehda myos oman ;}

Keskiviikko 26.9.2012

Heräsin yöllä ensin tekstiviestiin, jossa kerrottiin, että minulle on saapunut uusi e-lasku. Sitten en pystynyt nukkumaan, koska kämppikseni kuorsasi niin äänekkäästi. Lopuksi yksi toisen huoneen tytöistä tuli nukkumaan jostain syystä vasta aamuyöllä (hän ei edes juo, joten kyse ei ollut sen sortin juhlimisesta) ja tullessaan pamautteli ovia ja tiputteli tavaroita. Aamulla olikin sitten ensimmäisen ”riidan” aika kahden viereisessä huoneessa nukkuvan tytön välillä siitä, kuinka äänekkäästi voi tulla nukkumaan vai onko kyse vain toisen huonounisuudesta.

Lauantain capoeira-tunnit oli peruttu, koska kaupungissa oli iso konsertti, jonne kaikki olivat menossa. Konserttiin sai ostaa kahdenlaisia lippuja: alkoholitarjoilulla ja ilman. Lipun virkaa toimitti t-paita, jossa oli tuhansia mainoksia ja joku konserttiin liittyvä kuva. Valkopohjaiset t-paidat olivat alkoholittomille juhlijoille ja mustapohjaiset juomareille. Näin kadulla aivan uskomattoman monta variaatiota siitä, miten tavallisesta t-paidasta pystyy tuunaamaan mitä seksikkäimmän bile-asusteen. Myös miehet olivat leikelleet paitojansa muskelinpaljastaviksi. Kävimme juhlapaikan portilla. Ympäristöön oli vieriviereen parkkeerattu autoja, joista soitettiin jokaisesta musiikkia, täysillä, ja kunkin vieressä oli tanssijoita. Liput olivat todella kalliit, joten päätimme välttyä tungokselta ja mennä vain johonkin katuravintolaan istumaan lauantai-iltaa.

Sunnuntaina olin aivan tolkuttoman väsynyt, vaikka olinkin mennyt nukkumaan jo hyvissä ajoin ennen puoltayötä. Yksi talolla käyvistä pojista tuli kuitenkin kysymään, haluaisinko tulla heidän ryhmänsä kanssa erääseen kylään maalaamaan uuden kirjastorakennuksen seinää. Ryhmä koostuu aktiivisista kaupunkilaisista, jotka yhdessä tekevät ja suunnittelevat kaikkea yleishyödyllistä ja kivaa Capim Grosson alueella. He ovat esimerkiksi järjestämässä paikallista ”huoramarssia”. Lähdin mukaan. Retki osoittautui kahdeksan tunnin rupeamaksi. Matka kesti tunnin suuntaansa.Kirjasto, jota menimme koristelemaan on ilmeisesti paikallisten maatyöläisnuorten liikkeen rakentama ja ylläpitämä. Ensin katselimme kirjastotilaa, sitten yhdessä suunnittelimme sinne tulevia graffitteja, sitten vähän istuimme ja söimme. Sitten seurasi pari tuntia puheita ja esittelyitä. Sitten teimme graffitteja reilun tunnin ja pelasimme vähän jalkapalloa. Lopuksi pidettiin tietysti vielä loppupuheenvuorot. Oli mukava olla mukana.

Tiistaina olimme CAPS:ssä. Koska zumba-mestarimme oli poissa, teimme ryhmäläisten kanssa kollaasina omakuvat. CAPS:laiset tekivät kuvia niin innolla, etteivät malttaneet lopettaa, saimme jopa yhden työntekijän innostumaan kuvan tekemisestä. Ajatuksenamme oli, että tekisimme jatkossa ryhmän kanssa erilaisia taidejuttuja ja voisimme sitten pitää heidän kanssaan taidenäyttelyn. Jatkossa meillä tulee olemaan kahdeksan tuntia portugalia viikossa, koska tänne ilmestyi myös toinen vapaaehtoinen portugalin opettaja J

Nyt valmistaudun pitämään englannin tuntia. Ajattelin tehdä ryhmäläisten kanssa turistioppaan Capim Grossosta. Toinen opettaja ryhmänsä kanssa aikoo osallistua sen tekemiseen. Siitä tulee varmasti hauskaa.

Kuvia, maanantai 25.9.2012

AEC-TEA:n sisaankaynti

Lukaalini

Kaaoskakarat

Hetken lepo riippumatossa

Lepakoita poistetaan pihamangosta

Paivan rutiineja: keittion siivous -riippumatosta katsottuna

Katukuvaa

Lauantai 22.9.2012

CapimGrosso, tiheä ruoho. Täällä on vihreää lähinnä talojen seinissä. Kaupunki on kahden tien risteys aavassa, kuivassa maastossa, juuri niin, kuin google-map antoi olettaa. Olen kuitenkin alkanut pitää tästä paikasta. Maanantain aloitus oli hieman vaikea. Ilman matkatavaroita, vieraassa paikassa, joka illalla saavuttaessa oli näyttänyt ankeimmat puolensa suljettuine ovineen. Ihmiset puhua polottivat, enkä ymmärtänyt yhtikäs mitään. Sama tunne kesti pari päivää. Nyt ihmiset tulevat mielellään puhumaan, vääntävät englantia, minkä taitavat ja puhuvat minulle h i t a a s t i  p o r t u g a l i a.

Maanantaina oli heti ”opettajien kokous”, jossa puhuttiin eri luokkaryhmistä. AEC-TEA:lla opetetaan englantia neljällä eri tasolla, jokaisella tasolla on yksi tai kaksi eri ryhmää. Tunnit ovat joko klo 14-16, tai klo 19-21, ja ryhmät kokoontuvat kaksi kertaa viikossa.  Minun tehtäväkseni tulee opettaa yhtä tason kaksi ryhmää. Englannin tuntien lisäksi eräs vapaaehtoisista, Laure, vetää tiistaisin zumba-tunteja. Muita säännöllisiä ryhmiä ei ällä hetkellä ole, mutta erilaiset ryhmät käyttävät tiloja kokoontumiseen. Osallistuin myös tulevien englannin ryhmieni tunneille. Illalla oli lähtöjuhlat yhdelle vapaaehtoiselle, Colettelle. Tarjolla oli ruokaa, juomaa, tanssia ja capoeiraa, sekä oiva tilaisuus tutustua täällä pyöriviin ihmisiin.

Tiistaina vierailimme CAPS:ssä, eräänlaisessa mielenterveyskuntoutujien tukikeskuksessa. Laure vetää keskuksessa kävijöille kerran viikossa, yllättäen, ZUMBAA. Aika kaoottista menoa. Tosin zumban lisäksi kaoottisuuskin tuntuu olevan trendi täällä. CAPS:ssä oli maailman suloisin mummo. Hän oli tietysti pukeutunut hameeseen, niin kuin frouvien kuuluukin, mutta tunnin alkaessa hame lensi nurkkaan, ja alta paljastuivat isot miesten shortsit. Sama mummo ilmestyi eräs aamu lakaisemaan vapaaehtoisten talon lattiaa. Tiistaina alkoivat myös portugalin tunnit. Opettaja on vastavuoroisesti opiskelijana minun vetämässä englannin ryhmässä.Illalla kävin Lauren ja Coletten kanssa syömässä kakkua, jonka eräs poika oli leiponut Colettelle. Söpöä.

Keskiviikkona kummatkin tytöt lähtivät, Laure vain viikoksi, mutta minun oli astuttava hänen saappaisiinsa, eli ottaa haltuuni hänen englannin ryhmänsä. Aamulla minulle ja kahdelle muulle uudelle vapaaehtoiselle Amylle ja Daniellelle pidettiin talo-orientaatio ja sen perään ”opettajakoulutus”. Sen jälkeen minulle jäi pari tuntia aikaa valmistella ensimmäinen tuntini: prepositioiden ja imperfektin kertausta ryhmän tulevaa koetta varten. Tunnilla heittelimme hieman mangoja, istuimme tuolin alla ja päällä ja vieressä, sekä luimme lastenkirjaa keskiaikaisista linnoista. Opiskelijat olivat todella innostuneita ja kiinnostuneita. Ryhmä on erittäin mukava, siinä on eri-ikäisiä ja -taustaisia, miehiä ja naisia.

Torstaina oli ohjelmassa ensin muutama tunti laukun metsästystä. Kävi ilmi, että laukku oli vielä lomailemassa Salvadorissa, mutta saapuisi perjantaiaamuna heti ensimmäisellä bussilla kello kahdeksan. Sitten oli ensimmäinen ruuanlaittovuoroni. Talon ylläpito on jaettu joka päivä asujien kesken. Yksi laittaa aamupalan, toinen lounaan, yksi siivoaa pation ja yksi vessan sekä suihkun.Keittiöstä löytyi kaikenlaista kamaa, jota en osaa edes nimetä, joten tehtävä oli hieman haasteellinen minunlaiselleni ”kerran vuodessa”-kokille. Yllättäen ihmiset pitivät keitetystä kaalista ja porkkanasta, jossa oli paljon hunajaa.

Vessassamme asuu ällöttävä kuoriainen tai vastaava iso nilviäinen. Kaveri on heitetty ulos vessasta ja koko talosta monta kertaa, mutta se vain tulee takaisin. Edellispäivänä lakaisin sen luudalla mielestäni aika kauas, ja kostoksi se oli illalla tullut meidän huoneeseen. Toistaiseksi annoin sen elää ja jäädä nukkumaan Lauren sängyn alle. Lauren ja minun (ja ötökän) lisäksi huoneen jakaa vielä Edissie, hän on kotoisin CapimGrossosta. Talossa on parhaillaan yksi huone tyhjänä, koska Colette lähti, mutta sen katon läpi on tullut viereisestä puusta tipahtanut mango. En tiedä koska katto korjataan, ja joku pääsee muuttamaan sinne. Tai onko se ylipäätään turvallinen paikka, jos koska tahansa saattaa saada päähänsä etelänhedelmiä ja kattotiiliä. Mangovaara on tosin myös patiolla, joka ajaa olohuoneen ja ruokailutilan asiaa.

Perjantaina reppuni vihdoin saapui. Ei tosin tänne, eikä kello kahdeksan, vaan puolilta päivin bussiasemalle, joka on kaupungin ulkopuolella, ja josta minun piti hakea se. Meidän piti mennä pankkiin maksamaan kuukausittainen ylläpitomaksu, joka onkin 350 realia, ei dollaria, niin kuin olin kuvitellut. Luvassa siis suuri säästö. Kaikki suuret pankit ovat kuitenkin lakossa, joten pankkiautomaateissa ei ollut yhtään rahaa. Kukaan ei tiedä koska lakko päättyy. Raahattuani 20 kiloa omaisuuttani talolle, lähdimme viereiseen crecheen, lastentarhaan. Paikka osoittautui todella vain tarhaksi, jossa lapset riehuvat päivän, heillä ei ollut mitään kuria, eikä mitään struktuuria. Viiden minuutin jälkeen olin aivan poikki. Danielle oli tehnyt isot paperit, joissa oli numeroita ja kirjaimia ja värejä ja lasten oli tarkoitus koristella ne, mutta he riehuivat ympäriinsä, lähtivät huoneesta, tulivat takaisin, repivät paperit ja heittivät kyniä pitkin poikin, tekivät syöksyliukuja lattiaa pitkin, kaatoivat tuoleja. Paikassa oli jo meidän saapuessa niin hirveä meteli, että Suomessa olisi ehdottomasti käytettävä kuulosuojaimia. Ihme, että ihmiset täällä pystyvät aikuistuttuaan edes jonkinmoiseen järjestykseen. Lapset olivat silti innoissaan meistä, ja ihmettelivät haltioissaan tatuointejani, yksi yritti hinkata niitä pois sormellaan. Illalla menin ensimmäiselle capoeira-tunnilleni, ikinä. Jos elo muutenkin on täällä koko ajan olemista oman mukavuusalueen ulkopuolella, capoeira oli jo lähes nöyryyttävää. Olin ihan pihalla, mitä tapahtuu ja miten päin kehoni milloinkin on. Treenit kestivät yli kaksi tuntia. Illalla oli vielä läksiäiset eräälle harvoista englannintaitoisista paikallisista, joihin olen tutustunut. Hän lähtee takaisin opiskelemaan toiseen kaupunkiin. Harmi sinänsä, sillä keskustelukavereiden määrä vain vähenee.

Nyt on jalat kipeät. Päivän ohjelmassa on luultavasti tutkimusmatka kaupunkiin ja illalla capoeiratreenit. Ensi viikon tunnit pitäisi myös valmistella, mutta Laure ei ole vielä kertonut, mitä kaikkea he ovat jo tunneilla käyneet läpi. Hän palaa CapimGrossoon vasta tiistaina. Ensi viikko toivottavasti sujuu jo hieman arkisemmin.

Maanantai 17.9.2012

27 tuntia taivalta takana.

Alle kymmenen tuntia pakkaamisen jälkeen kaksi rouvaa kysyvät olemmeko ajoissa, ja kertovat matkustavansa Pariisiin. Vaihdan konetta. Viereeni istuu mies ja tervehtii. Olemme pian jutuissa. Hän on Gabriel, Argentiinasta, kiertää maailmalla soittamassa tangoa. Opin, että maapallon eteläpuolella aurinko paistaa aina pohjoisesta (en ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi asiaa), että Beethovenin joku sävellys on saanut alkunsa kadulta kuuluvista äänistä, muutaman sanan portugalia, ja että pohjoisella pallonpuoliskolla pesualtaasta tyhjenevä vesi kiertää myötäpäivään ja etelässä vastapäivään. Samoihin aikoihin vihreä 20 kiloa painava rinkka heitetään Frankfurtissa ulos lentokoneen ruumasta lavetille, jonka kyydissä se muiden matkatavaroiden kanssa kiertelee pitkin kenttää, kunnes muut kyytiläiset jatkavat liukuhihnalle tai muiden koneiden kyytiin, ja rinkka jää yksinäisenä sijoilleen.

Salvadorissa on kuuma, eikä lentokentällä ole ilmastointia. Passijono kestää lähes tunnin. Odotan turhaan matkatavaroitani. Gabriel auttaa minua selvittämään tilannetta ja tinkaa vielä taksin, jolla pääsen bussi-asemalle. En luultavasti näe häntä koskaan enää. Bussissa nuori miehen alku istuu viereeni. Emme puhu yhteistä kieltä. Opin, että poltrona ei tarkoita laituria, vaan istumapaikkaa. Kun eräs pappa haluaa omalle paikalleen, jossa minä siis istun, poika saattaa minut omalle paikalleni. Hän tietää, että olen matkalla Capim Grossoon ja pyytää uuttaa vierustoveriani huolehtimaan minut ulos bussista oikeaan aikaan. Opin jotakin ihmisten hyvyydestä.

Matkatavaroideni pitäisi saapua torstaina kotiin kannettuna, säästyin siis itse kantamisen vaivalta. Tosin en vielä luota, että niin tulee tapahtumaan, ja olen varautunut siihen, että joudun tekemään kahdeksan tunnin edestakaisen matkan Salvadoriin hakemaan rinkkaani, tai että se toimitetaankin takaisin Suomeen. Olen pian lähdössä kaupungille ostamaan vaatteita, hammastahnaa, saippuaa ja muuta pientä ja välttämätöntä. Huonekaverini lupasi esitellä samalla kaupunkia.Tosin häntä ei näy missään. Toinen huonekaverini on sillä aikaa kertoillut paikallisesta elämänmenosta.

Odotan tulevaa innolla, vaikka tuntuukin silta, etten ymmarra tai osaa mitaan..

Tasta se lahtee.

Sunnuntai 16.9.2012

Syksyn ehkä kylmin aamu jää pian taakse, kolme kuukautta päiväntasaajan kosteaa lämpöä edessä. Viimeiset matkatavarat sujahtivat rinkkaan klo 01.15, ja siitä tunnin sisään olinkin jo makalla lentokentälle. Lähtövalmisteluita vielä sekoitti tämän viikkoinen työmatka Jyväskylään ja Pieksämäelle. Suosittelen rauhallisempia lähtötunnelmia.

Pakko myöntää, että hieman ahdistaa tuleva yksin reissaaminen määränpäähän, jonka kieltä ei edes osaa. Avatessani google-tilini, kone yritti saada minua lisäämään itselleni henkilöitä, joita haluaisin "seurata". En valinnut ketään, ja näytölle ilmestyi teksti: "vaikutat yksinäiseltä". Toistaiseksi siltä tuntuukin. Ajatukset vielä pyörivät päässä hieman sekavina, toisaalta tuntuu, että on lähdössä vain muutaman viikon reissulle. Parin viikon päästä on toivottavasti jo selkiytynyt tuleva työnkuva ja muu arjen sujuminen lähikuukausien kodissani AEC-TEA järjestössä.

Turku- Helsinki- Frankfurt- Salvador(Brasilia)- Capim Grosso